Day 2: Touhun juniorit Viron Rakveren Maheda Cupissa

26.5.2013

Sonja Rintamäen raportti toisen ottelupäivän tapahtumista.

ToPoLan vuonna 2001 syntyneiden tyttöjen pelit Maheda Cupissa jatkuivat iltapäivällä virolaista Contra SK joukkuetta vastaan. Kova prässi takasi jälleen larulaisille voiton 68-8. Olivia Hölttä viimeisteli Silja Bergqvistin upeilla pallonriistoilla komeat lukemat.

Tyttöjen peliurakka jatkui iltapäivällä suomalaista LoKoKoa vastaan. Ottelu alkoi tiukalla puolustuksella ja touhulaiset pääsivät nopeilla hyökkäyksillä luotettavan tuntuiselle etumatkalle. Joukkue tsemppasi yhdessä, puolusti yhdessä ja teki koreja yhdessä, nähden kaverin joka oli paremmassa paikassa. Puoliaikaan mennessä ToPoLa oli nakuttanut taululle pisteet 34-4. Vastustajan valmentaja ei kuitenkaan halunnut peliä jatkaa vaan kertoi haluavansa luovuttaa. Vaikka vastustajan penkillä pelaajia olikin vain 6, ei luovutus tainnut olla LoKoKon tyttöjen mieleen. Pelin luovuttaminen kesken kaiken oli kaikille topolalaisille, taustajoukoille ja tuomareille ensimmäinen laatuaan. Pelien jälkeen tytöt palkittiin Aqua Spa kylpyläreissulla ja illan futismatsilla.

ToPoLan C-pojat hakivat lupaustensa mukaisesti lauantai-aamuna turnauksen aloitusvoiton virolaisesta Haljala joukkueesta numeroin 53-35. Rami Blomqvist nakutti suunnitellun kuvion mukaisesti koreja tiheään tahtiin ja Otto Kuosmanen haastoi ennakkoluulottomasti. Elias Majander johti peliä erinomaisesti. Huomenna poikia vastaan asettuu päätöspelissä virolainen BC Star.