Junioreiden kauden päätöstä juhlittiin LYK:llä maanantaina 23.5.

24.5.2022

Kuvassa kaikki 23.5. kauden päätöksessä paikalla olleet palkitut. Paljon onnea!


Maanantaina 23.5. Lauttasaaren yhteiskoululle kokoontui yli 400 topolalaista juhlimaan kauden 2021-2022 päätöstä.


Aluksi ohjelmassa oli vapaata heittelyä, heittokisoja ja Lisa Cekerin suunnittelemien vesitatuointien laittoa. Myös buffassa kävi kova kuhina kun hodarit ja mokkapalat tekivät kauppansa.


Yhteinen ohjelma salissa alkoi taikuri Robert Jägerhornin upealla showlla, joka ihastutti niin lapset kuin aikuisetkin.


Taikashown jälkeen ToPoLan puheenjohtaja Jyri Saraste, toiminnanjohtaja Toni Taipale ja Korisliigan markkinointijohtaja Hasse Kallström palkitivat kauden aikana erityisesti ansioituneita pelaajia. Kuvat ja perustelut palkituista näet alta.


Yhteinen juhla päättyi herkutteluun munkeilla ja pillimehuilla.


Kiitos kaikille mukana olleille!


KAUDEN KEHITTYNEIMMÄT 2021-2022:

Tytöt 2015: Cecilia Isaksson

Aktiivinen harjoittelija ja innostuneella asenteella ottanut isoja harppauksia kauden aikana. Cessillä on loistava energia!


Pojat 2015: Oliver Ervamaa

Treeneissä aina hyvällä ja keskittyneellä asenteella mukana, peleissä varmaa tekemistä joka kerta! Jatka samaan malliin.


Tytöt 2014: Ella Koskinen

Tämä pelaaja vetää aina täysillä! Loistavalla asenteella treenaava pelaaja on kehittynyt huimasti kauden aikana. Puolustuspäässä tämä tyttö pysäyttää nopeimmatkin vastustajat. Tämä pelaaja on säväyttänyt valmentajat tunnollisella harjoittelullaan ja näyttänyt upeasti esimerkkiä myös muille joukkueen pelaajille.


Pojat 2014: Veikko Makkonen

Tämä pelaaja on kehittynyt kauden aikana huimasti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Hän on vikkelillä liikkeillään huima pallon riistäjä. Pelaaja on ottanut suuria kehitysaskeleita myös hyökkäyspäässä missä sekä kaverille syöttäminen että korintekeminen sujuvat luonnostaan.


Tytöt 2013: Elsa Kauppi

Elsa on nopeasti omaksunut koripallon rytmin ja peliasenteen. Tämä iloinen pelaaja on kehittynyt kaudella isoin harppauksin.


Pojat 2013: Hugo Myllyaho

Hugo on pelaaja isolla sydämellä; hän menee jokaisen irtopallon perään ja on kääntänyt tappiolla olleita matseja voitoksi tartuttamalla kovaa asennetta myös muihin. Hugo on myös tunnollinen treenaaja, joka ottaa joukkuekaverit huomioon.


Tytöt 2012: Lumi Kalela

Tämä tyttö on kehittynyt kauden aikana huimin harppauksin. Treeneissä hän kuuntelee tarkasti annetut ohjeet ja tekee harjoitteet täysillä. Hän on saanut kauden aikana roimasti lisää rohkeutta ja puolustuspäässä hänestä on kehkeytynyt yksi tukipilareistamme. Vielä, kun hän luottaisi itse enemmän omiin taitoihinsa ja näkisi sen potentiaalin, jonka me valmentajat hänessä näemme. Tämä pelaaja on hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon yhdessä kaudessakin voi mennä eteenpäin.


Pojat 2012: Sisu Hilden

Aina hymyillen satanen lasissa. Ahkera harjoittelu tuottaa tulosta ja ensimmäiset pelit ovat sujuneet erinomaisesti.


Tytöt 2010-2011: Taimi Kaila

Ottanut isoja kehitysaskeleita kauden aikana.


Pojat 2011: Niko Laanti

Niko on ollut joukkueemme ahkerin harjoittelija. Niko on myös innostunut harjoitusohjelmassamme tärkeässä roolissa olevista fysiikkatreeneistä, keskittyen niissä hyvään tekemiseen, ja harjoitellut fysiikkaa myös omalla ajallaan. Nykyajan koripallossa urheilullisuus on entistä tärkeämmässä roolissa ja tällä harjoitteluinnolla Nikon kehitys näyttää lupaavalta.


Pojat 2010: Matias ‘Matte’ Forsman

Matte on yksi joukkueemme ahkerimpia harjoittelijoita. Hänet valitaan usein fysiikkaharjoitteiden esimerkkien näyttäjäksi. Kiinnostus liikkumiseen ja ominaisuuksien kehittämiseen näkyy urheilullisena pelityylinä kentällä koko ajan kovemmissa ja kovemmissa peleissä. Myös koristaidot ovat kehittyneet, mm. kauden aikana heittorepertuaariin on tullut mukaan näyttävä jump hook. Matte on sekä kentällä, että kentän ulkopuolella positiivinen ja esimerkillinen joukkuepelaaja.


Tytöt 2008-2009: Ronya Dorsman

Keskittyy harjoitteisiin tunnollisesti, käy treeneissä aktiivisesti. Mukana treeneissä myös silloin kun ei pysty loukkaantumisen takia harjoittelemaan itse, silloin kysyy neuvoa valmentajalta. Kova halu kehittyä paistaa hyvin selvästi tästä pelaajasta.


Pojat 2009: Juho Ojala

Tämä pelaaja tuli rytinällä mukaan joukkueeseen kesän jälkeen ja heti ekassa turnauksessa osoitti kovaa tsemppihenkeä sekä halusi oppia koko ajan lisää. Kauden aikana tehnyt valtava harppauksen ja urheilijasta on tullut urheilullinen koripalloilija, joka hyppää levypallon 20 senttiä pitemmänkin pojan edestä omiin näppeihinsä. Armoton menijä niin puolustus-, kuin hyökkäyspäässä ja kiva joukkuekaveri.


Tytöt 2005-2007: Maria Aho

Ahkera sitoutuminen harjoitteluun toi Marialle debyytin vuotta vanhempien SM-sarjaan, jossa hän oli ratkaisemassa kauden tärkeintä ottelua. Kauden aikana pelejä kertyi neljässä eri sarjassa ja Maria oli aina tarvittaessa auttamassa joukkuettaan.


Pojat 2006-2007: Emil Runsamo

Emil esitti kauden aikana valtavia loikkauksia yksilöllisten ja pelillisten taitojen kanssa.


Pojat 2005-2008 harraste: Elias Härkönen

Vaikka kehitettävää riittää vielä (niin kuin kaikilla), on tämä kaveri sinnikkyytensä puolesta mennyt hienosti eteenpäin tässä upeassa lajissa.


KAUDEN PELAAJAT 2021-2022:

Lapsi-vanhempi kerho: Tilda Väistö

Tilda on innokkaasti mukana kaikissa kerhotehtävissä näyttäen hienoa esimerkkiä pienemmille kerholaisille. Jatka samaan malliin Tilda!


Tytöt 2016: Seela Karhu

Seela on tunnollinen kerholainen. Hän kuuntelee aina tarkasti valmentajan ohjeet ja tekee harjoitteet keskittyneesti. Seela osaa myös huomioida muut kerholaiset hienosti. Upeaa toimintaa Seela!


Pojat 2016: Aksel Kaarnakoski

Aksel on taitava kuuntelemaan ohjeet ja noudattamaan niitä. Tämän ansiosta kerhokauden aikana on tullut hienoa kehitystä. Hienoa harjoittelua Aksel!


Tytöt 2015: Astrid Hahtovirta

Hymytyttö, aina iloisella ja tsemppaavalla asenteella mukana sekä peleissä että treeneissä. Kehittynyt huomattavasti kauden aikana. Hieno koripalloilijan alku, joka nappaa tarvittaessa koko joukkueen reppuselkään.


Pojat 2015: Jere Tammi

Joukkueen aktiivisin harjoittelija, muut huomioiva, upea ja urheilullinen koripalloilijan alku! Jos peli vaatii, niin Jere tsemppaa koko joukkuetta aivan satasella.


Tytöt 2014: Anna Halmesmäki

Tämä pelaaja saapuu treeneihin aina hymyssä suin. Hän antaa aina 100% itsestään sekä treeneissä että peleissä. Tämä näkyy myös hänen kehityksessään ja kauden aikana tämä urheilullinen tyttö on ottanut suuria kehitysaskeleita. Tunnollinen treenaaja on kauden aikana päässyt peleissä ottamaan lisää vastuuta.


Pojat 2014: Otso Lohman

Tämä herra on esimerkillisellä harjoittelullaan kehittynyt huimasti kauden aikana. Pelaajalta löytyy paukkuja etenkin hyökkäyspäässä missä sekä lay-upit että kaukoheitot sujuvat varmoin ottein. Kauden aikana myös syöttäminen on tullut keskeiseen rooliin ja tämä pelaaja löytää kaverit myös isomman puolustajalauman keskeltä. Tästä pelaajasta varmasti kuullaan vielä!


Tytöt 2013: Mandi Korhonen

Mandi pelaa täysillä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Hän noudattaa hyvin valmentajien ohjeita, kuuntelee tarkasti harjoituksissa sekä keskittyy ja harjoittelee ahkerasti. Pallonkäsittely ja pelinlukutaito ovat kehittyneet isosti tällä kaudella.


Pojat 2013: Eino Hautala

Einossa yhdistyy peliäly, taito, nopeus, tsemppi ja halu kehittyä. Eino ei pelkää ketään ja pelaa tilanteet rohkeasti loppuun aina tuomarin viimeiseen vihellykseen asti ja ilman valituksia tai selityksiä vastustajaa kunnioittaen. Eino saa kovalla asenteella myös muut yrittämään parhaansa.


Tytöt 2012: Alma Vilanti

Tämä pirteä ja aina yhtä aurinkoinen tyttö saa valmentajatkin aina hyvälle tuulelle – viimeistään hulvattomilla jutuillansa. Vaikka hammasta purren tehdään jokin asia loppuun ja ikinä ei suusta kuulu valituksen sanaa. Omalla hyväntuulisuudellaan ja asenteellaan tempaisee myös muut joukkuelaiset mukaan. Tämä tyttö pelaa korista leveä hymy kasvoillaan ja siitä voivat kaikki ottaa mallia.


Pojat 2012: Topias Wigell

Huikea yhdistelmä taitoa, tsemppiä ja joukkuepelaamista. Ahkeraa harjoittelua palkittu myös kauden mittaan kutsuilla vanhemman ikäluokan peleihin.


Tytöt 2010-2011: Lilli Myllyaho

Joukkueen aktiivisin harjoittelija ja osallistuja. Tämä näkyy isosti kehityksessä.


Pojat 2011: Julius Porri

Julius Porri on kehittynyt kauden aikana huikean paljon. Julius päätti kauden alussa panostaa keskittymiseen ja tekemiseen treeneissä. Tällä asenteella kehitys lähti ihan uuteen vauhtiin. Hyvän treenaamisen tulokset ovat siirtyneet tehokkaasti treenisalilta pelikentille ja onnistumisia onkin kauden aikana tullut paljon.


Pojat 2010: Antti Lindström

Antti on yksi joukkueemme ahkerimmista harjoittelijoista, jolla kiiluu silmissä halu kehittyä ja oppia ymmärtämään peliä. Määrätietoisuus näkyy kentällä Antin tavassa puolustaa ja pelata jokainen tilanne loppuun saakka. Antti otti vuoden aikana ison kehitysaskeleen nousten yhdeksi joukkueen keskeisimmistä pelaajista.


Tytöt 2008-2009: Melinda Jägerhorn

Harjoittelee hyvällä asenteella, pelaa loistavalla asenteella. Pystyy sytyttämään joukkueensa esimerkillään antamalla kaikkensa kentällä. Lukee peliä hyvin niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Tästä esimerkkeinä useat riistot vastustajan syötöistä sekä omissa hyökkäyksissä koriin johtavat syötöt. Tästä pelaajasta on kehittymässä vielä erinomainen pointti koviin peleihin!


Pojat 2009: Benjamin Stenberg

Kauden pelaaja valinta osoittautui suhteellisen vaikeaksi valinnaksi. Se pitää paljon sisällään. Tästä pelaajasta löytyy monia näitä tarvittavia ominaisuuksia. Hän voi puolustaa ketä tahansa kentällä, hän on saanut hulluna rohkeutta kauden aikana hyökkäyspäässä, sekä hän on merkittävä pelaaja joukkueelle pelkällä läsnäolollaan. Huomattava tekijä on myös hänen harjoitteluintonsa, joka näkyy läsnäolona melkein kaikissa harjoituksissa. Hyvän ja reippaan tekemisen lisäksi hän on rehti joukkuekaveri.


Tytöt 2005-2007: Sini Luukkonen

Sini loisti vuotta vanhempien SM-sarjassa ja oman ikäluokkansa RPC sarjassa ja kehitystä on ollut hienoa seurata. Huipputason korintekijä ja tällä kaudella kehittyi hienosti myös puolustuspäässä tehden joukkueestaan entistä paremman.


Pojat 2006-2007: Kevin Li Collins

Coming to a new to Kevin didn't hesitate in giving his full effort. Kevin also showed great sportsmanship and spirit during this season.


Pojat 2005-2008 harraste: Emil Pettersson

Alusta asti joukkueessa mukana ollut Emil on pelitaitojensa puolesta ottanut selkeästi uuden stepin korikseen. Mukana lähes aina harjoituksissa ja hyväntuulisen pelaajan innokkuus näkyy mailien päähän.




Tänä vuonna meillä oli  vielä kolmas erikoispalkinto jaettavaksi joukkueille. Tämän erikoispalkinnon saajat ovat hyviä joukkuekavereita. He tukevat, kannustavat ja ohjaavat joukkuekavereitaan niin, että kaikilla on tervetullut olo ja jokainen pystyy antamaan parhaansa.


KAUDEN JOUKKUEKAVERIT 2021-2022:

Lapsi-vanhempi kerho: My Juutilainen

Tytöt 2016: Silja Walli

Pojat 2016: Adam Kalke

Tytöt 2015: Lilli Oinonen

Pojat 2015: Elias Saarikalle

Tytöt 2014: Milla Mensola

Pojat 2014: Roope Ponsi

Tytöt 2013: Camilla Latvala

Pojat 2013: Juho Pakarinen

Tytöt 2012: Saimi Paavilainen

Pojat 2012: Elmo Huitti

Tytöt 2010-2011: Matilda Järvi

Pojat 2011: William Kilmer

Pojat 2010: Elmer “Elppu” Lohman

Tytöt 2008-2009: Sofia Nuutilainen

Pojat 2009: Vertti Puustinen

Tytöt 2005-2007: Joanna Räikkönen

Pojat 2006-2007: David Martin

Pojat 2005-2008 harraste: Lukas Franklin



Seurapalkinnot 2021-2022:

Kauden juniorit:

Tämä pelaaja on tunnollinen ja erittäin hyvä harjoittelija. Peleissä hän tuottaa vastustajille päänvaivaa hyvä heittonsa, loistavan liikkuvuutensa sekä erinomaisen ponnistuksensa ansiosta. Korkealle nouseva käsi haastaa vastustajaa niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Lisäksi tämä pelaaja on taitava joukkuepelaaja. Kokonaisuudessaan upea kausi takana!

- Lilli Onnela, Tytöt 2005-2007


Tämä pelaaja on läpi kuluneen kauden sekä viime vuosien esittänyt koripalloilijalle olennaisia kykyjä kuten johtajuutta, peliälyä ja erityisesti halua kehittyä. Hän on menneen kauden aikana ottanut valtavia harppauksia sekä näillä osa-alueilla että yksilötaidoissa. Hän osoittaa asenteellaan hienoa esimerkkiä niin omille joukkuekavereilleen kuin seuran nuoremmillekin pelaajille!

- Veikka Niemi, Pojat 2006-2007


Kauden joukkueenjohtaja:

Tässä joukkueenjohtajassa yhdistyvät kaikki hyvä jojon ominaisuudet; luotettavuus, lähestyttävyys, ystävällisyys, aloitekyky, kiinnostus toimintaan ja sen kehittämiseen sekä reilu annos mahtavaa huumoria. Todella esimerkillistä jojoilua vuodesta 2017.

- Pekka Ojala, Tytöt 2007


Kauden valmentaja:

Valmentajana kuudessa eri joukkueessa ja saatavilla kaikkiin joukkueisiin avuksi nopealla aikataululla. Valmentaa isolla intohimolla ja suurella sydämellä, ollen lähes poikkeuksetta läsnä joukkueidensa tapahtumissa. Tällä valmentajalla on suuri halu kehittää pelaajiaan ja hän onkin viimeisen kauden aikana luonut polkua seuran vanhimmista junioreista naisten edustusjoukkueeseen. Ammattitaitoa ja kokemusta ei tältä valmentajalta puutu. Hän tulee upeasti toimeen niin pelaajien, kollegoiden kuin perheiden kanssa.

- Toni Leikas, Tytöt 2005-2007, Tytöt 2008-2009, Tytöt 2010-2011, Pojat 2010 ja Pojat 2011


Kauden topolalainen:

Tämän pelaajan vuosien ahkera ja tunnollinen harjoittelu ovat nostaneet hänet tasolle, jossa maan korkeimmat sarjatasot eivät enää ole kovin kaukana. Nopea kehittyminen sekä henkisellä että fyysisellä tasolla on tehnyt tästä pelaajasta inhottavan vastustajan. Kaiken lisäksi tämä pelaaja on pelannut ToPoLassa, vaikka omaan ikäluokkaa ei seurassa varsinaisesti ole ollut.  Toiminnallaan on ollut hieno esimerkki kaikille topolalaisille niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.

- Milja Bergman, Tytöt 2007-2005


Kauden joukkue:

28 pelaajan verran energiaa, iloa ja taitoa. Kehitystä vuoden aikana tapahtunut kiitettävästi monella eri osa-alueella. Hyvä tekemisen meininki on näkynyt kentällä ja kentän ulkopuolella. Joukkue on harjoitellut määrätietoisesti mutta hauskanpitoa ei ole silti unohdettu. Treeneissä on hyvä tunnelma ja peleissä tsempataan täysillä ja kannustetaan kavereita. ”Aina valmiina” on kuulunut näiden pelaajien vastauksiin kauden aikana useamman kerran, joukkueen pelaajat ovat käyneet kauden aikana pelaamassa yhdeksän eri sarjan pelejä. Huikean aktiivista toimintaa, koriksesta innostuneita pelaajia  – upea yhdistelmä hyvän korisjoukkueen rakentamiseen. Tällä joukkueella on hieno tulevaisuus edessä.

- Tytöt 2008-2009