LYKin uudella salilla on kiire

4.4.2016

#LiikuntahalliLaruun

ToPoLassa pelataan koripalloa myös ensi kaudella ja olemme vahvasti mukana vaikuttamassa asioihin, jotta Lauttasaaren Yhteiskoulu saa modernit ja asianmukaiset liikuntatilat.

Paljon keskustelua ja kyselyitä on aiheuttanut Lauttasaari-lehdessä (1.4.2016, sivu 4) ollut "LYKin salilla on kiire" -kirjoitus.

Olemme keskustelleet asiasta ja LYKin salin kunnosta useasti mm. rehtori Maarit Paldaniuksen kanssa. Edustajamme Tom Hynninen on ollut mukana neuvotteluissa, kun Helsingin kaupungille on korostettu asian tärkeyttä. Yhteistyömme on pitkäaikaista ja hyvn avointa. Meillä on sama yksinkertainen tavoite; liikuntahalli tarvitaan pikaisesti. 

Jutussa mainittu toive että 1.8.2016 salin sulkemisesta ei näkemyksemme mukaan ole mahdollinen rahoituksen puuttuessa täysin. Ollaan asian suhteen rauhassa ja nostetaan ääntä liikuntahallin tärkeydestä. Kun sali jonain päivänä remontoidaan, niin ToPoLan harjotukset jatkuvat erilaisissa väistötiloissa. Tavoitteena on että yksi noista tiloista on LYKin uusi moderni liikuntahalli, jossa on kolme (3) täysimittaista koripallokenttää vierekkäin. Jäsenmäärämme kasvaa erittäin voimakkaasti ja haluamme tarjota yhteisöllisyyden tunnetta myös uudessa liikuntasalissa mm. pelaajillemme, vanhemmille eli koko ToPoLa -perheelle.

Kun jotain kokreettista tapahtuu uuden liikuntahallin tai nykyisen salin mahdollisen remontin suhteen, niin tiedotamme jäseniämme asiasta viivyttelemättä.

Mitä voit tehdä salin saamiseksi?

Pyydän teitä kaikkia aktivoitumaan kullekin sopivalla tavalla. Tarvitsemme teidät jokaisen tämän meidän lapsille ja nuorille tärkeän hankkeen taakse. Kirjoita someen, Lauttasaari-lehteen, suoraan päättäjille tai kerro tuttavalle, että kuinkä hienosta harrastuksesta on kyse ja että tarvitsemme tuon liikuntahallin LYKille. -Mitä tämä auttaa? Uskon että yhdessä meissä on voima, yritetään siis.

Mitä ToPoLa tekee?

Teemme kaikkemme asian eteen. Liikuntahalli tarvitaan viivyttelemättä ja olemme ilmaiseet asian selvästi useille Helsingin kaupungin päättäjille. Lauttasaaren Yheteiskoulu ja rehtori Maarit Paldanius saa meiltä kaiken mahdollisen tuen. Olemme valmiit vuokraamaan suurimman osan uuden liikuntahallin vuoroista niin aamulla, päivällä ja illalla.

Seuraavaksi voit allekirjoittaa meidän sähköisen adressin, joka toimitetaan Helsingin kaupungin päättäjille. #LiikuntahalliLaruun -adressin tavoitteena on saada halli rakennettua. Väkiluku Lauttasaaressa kasvaa edelleen ja haluamme olla monipuolinen liikuttaja myös lähitulevaisuudessa.

Allekirjoita ja jaa adressi: http://www.adressit.com/liikuntahallilaruun

Koripalloilu on ToPoLassa kiva harrastus ja on ainutlaatuista, että sitä voidaan harrastaa lähellä kotia.

 

Haluatko kysyä jotain tai onko sinulle jokin hyvä ajatus asiasta? Odotan yhteydenottoasi.

Koripalloterveisin

 

Jyri Saraste

puheenjohtaja

Touhun Pojat Lauttasaari ry

040 546 2332

jyri.saraste@gmail.com