Puheenjohtajat tentissä

24.4.2013

ToPoLan yksi perustajajäsen Tom Hynninen ja nykyinen puheenjohtaja Jyri Saraste kertoivat omia muistoja ja tunnelmia 35-vuotiaasta ToPoLasta viime viikolla Lauttasaarilehdessä.

 

1.      Mikä yhteys sinulla on ToPoLaan?

 

Hynninen:

Meitä oli kolme saarelle muuttanutta perhettä 60-luvulla, kaikki peräisin Munkkiniemestä, jossa koripallo oli jo kehittynyt pitkälle. Uusi asuinpaikkakunta havaittiin otolliseksi, joten Harjuloiden, Hynnisten ja Suhosten lapset pääsivät aloittamaan koripallouransa omalla paikkaseudulla.

Saraste:

Olen ToPoLan puheenjohtaja, pelaamisen aloitin vuonna 1979 ja lisäksi toimin valmentajana vuosin ajan.

 

2.      Mitä hyvää ToPoLa on sinulle antanut vuosien aikana?

 

Hynninen:

Aikamoisen määrän hyviä ystäviä - kaikenikäisistä. Seura totesi meidät Harjulan Karin ja Paavo Suhosen kanssa perustajajäseniksi ja synnytti ToPoLa Hall of Fame jäjestelmän. Meille annettiin kaikille samanlainen plaketti varustettuna numerolla 1.

Saraste:

ToPoLa ja erityisesti ToPoLalaiset merkitsevät minulle paljon, olen saanut lukuisia hyviä ystäviä ja muistoja näiden vuosien aikana.

 

3.      Miksi ToPoLa?

 

Hynninen:

Alunperin nuo kolme saarelle muuttanutta ajattelivat perustaa ToPo:n mini- ja mikroalajaoston Lauttasaareen. Yhdistysrekisteristä kerrottiin, että toista samannimistä ei saa olla samassa kaupungissa itsenäisenä yksikkönä. Muistin vanhan sarjakuvan 40-luvulta  "Tommi Touhu ja henki" ja siihänä se nimi syntyi. La on tietenkin Lauttasaari. Nimi herätti koripallopiireissä aikanaan huomiota ja sitä sai kovasti selitellä. Otaksuivat sillä olevan jotain tekemistä ToPo:n kanssa eivätkä olleet ihan väärässäkään.

Saraste:  

Paras koripalloseura ja upea yhteishenki.

 

4.      Kerro lyhyesti unohtumattomin pelimuistosi ToPoLassa.

Hynninen:

 

ToPoLa:n joukkue "Kuusysit" suoritti kolme menestyksellistä pelimatkaa Hollantiin - aina kouluaikana. LYK:n rehtori hieman hermostui jatkuviin loma-anomuksiin - etenkin viimeisellä kerralla kun ylivahtimestari Timo Rantalakin päätti pyrkiä mukaan. Rehtori huokaisi syvään ja toivotti pikaista paluuta työn ääreen. Timo Rantala pelasi elämänsä ottelun (voitollinen) Eindhovenin teknillistä korkeakoulua vastaa, jota valmensi etevä amerikkalainen.

Saraste:

Niitä on paljon, mutta niitä ei voi kaikkia kertoa tässä. Yksi täytyy kuitenkin kertoa. Eräs pelaaja H. tuli pitkästä aikaa otteluun, hän maksoi jäsenmaksun, pelilisenssin jotta pääsi pelaamaan. Pelipaikalla selvisi, että vastustajalla oli vain neljä pelaajaa pelissä mukana. Suostuimme luonnollisesti auttamaan heitä ja H. pelasi ottelun vastustajalla. Hänen joukkue hävisi ottelun ja H. hajoitti pelissä silmälasinsa. Ottelun jälkeen H. totesi, että kalliiksi tuli ottelu, mutta kivaa oli. Me joukkuekaverit olimme ylpeitä hänestä.

 

5.      Missä näet ToPoLan 35 vuoden päästä?

 

Hynninen:

Seurattuani nyt seuran touhua sivusta vuodesta 1992  voin uskoa, että ToPoLa elää ja tekee suuriarvoista nuorisotyötä vielä 35 vuoden päästä. V. 1987 julistimme suureen ääneen, että ToPoLa pelaa SM-sarjassa ennen vuosituhannen vaihtumista voidaksemme asettaa jännittävät tulevaisuudennäkymät kuitenkin realiteetit tunnustaen.Juhlavuotensa kunniaksi seuran Ykkönen on selviytynyt kakkosdivarin karsintoihin. Mikäpä olisikaan mieluisampaa kuin nousu.
 

Saraste:

Olemme olleet vuosia Suomen menestynein koripalloseura, meillä pelaa paljon lapsia ja nuoria. Olemme onnistuneet aktivoimaan lauttasaarelaiset lapset liikkumaan monipuolisesti.

 

6.      Kerro joukkueenne paras/suosituin kannustushuuto?

 

Hynninen:

Olen kuullut vuosikaudet sekä Myllykalliolla että yhteiskoululla  kiljuttavan Touhu touhu touhu! Toivottavasti jatkossakin.

Saraste:

Touhu, Touhu!

 

7.      Kuvaile ToPoLaa kolmella sanalla.

 

Hynninen:

Kuvailu kolmella sanalla on haastavaa. ToPoLa syntyi jäädäkseen ja paljolti niiden satojen, ehkä tuhansien pelaajien, valmentajien, vanhempien, tukijoiden, hallitusvastuussa olleiden, koulujen ja ennen kaikkea Lauttasaari lehden avulla. Eipä taida olla huolta siitä, että koripallo täältä katoaisi. Muistuu mieleeni, että edesmennyt tiedetoimittaja Pertti Jotuni teki monen monta seuran vuosikirjaa ja 20-vuotishistoriikin ilmaiseksi. Syyksi hän kertoi sen, että teette tuon hassunkurisen pallopelin avulla niin arvokasta nuorisotyötä, että en minä siitä voi laskuttaa.

Saraste:

Iloinen, osaava ja lauttasaarelainen!

 

Kiitos Tom Hynninen ja Jyri Saraste puheenjohtajatenttiin osallistumisesta. Nämä kaksi Herrasmiestä ovat mukana juhlistamassa ToPoLaa 18.5.2013 Ravintola Lorussa. Heitä voit jututtaa lisää juhlissa. Tule mukaan juhlistamaan ToPoLaa!

Torstaina 25.04.2013 ToPoLaa koskeviin kysymyksiin vastaavat Lauttasaarilehdessä aktiivinen ex-puheenjohtaja, valmentaja ja vanhempi sekä touhukas ja taidokas juniorimme. Ketkä ovat kyseessä selviää huomisessa Lauttasaarilehdessä.